Helakka-putiikki avoinna tilauksesta
Kesällä 2021 ensimmäistä kertaa ovensa avannut Helakka-kesäputiikki herätti paljon mielenkiintoa ja innokkaita vierailijoita riitti hyvin jokaisena putiikkipäivänä, vaikka aukioloajat olivat (röyhkeän) suppeat. Putiikki avaa virallisesti ovensa jälleen joulukuussa muutamana viikonloppuna, mutta mikäli haluaisit poiketa putiikissa esimerkiksi kaveriporukan kanssa jo aiemmin niin laita minulle kyselyä mahdollisuudesta poiketa lomakkeella tai sähköpostitse info(at)helakka.fi. Tilausporukoille keitetään kahvit 😊. Seuraa tietoa virallisista aukioloajoista Helakka-blogista ja facebookista.
Putiikki sijaitsee osoitteessa Takahuhdintie 67 A, 33560 Tampere (alla kartta). Jos saavut kävellen/bussilla tai pyörällä, köpöttele/köröttele vapaasti koivukujaa pitkin putiikilleni. Jos saavut autolla, jätäthän sen Kokonkadun varteen, sillä pihassa ei ole paljoa tilaa, eikä aiheuteta liiaksi hämminkiä pihapiirin muulle elämälle (erikseen sovittaessa myös pihaan voi ajaa). Ethän tuo pihapiiriin koiria. Helakka-putiikki sijaitsee 1800-luvulla rakennetussa pihasaunassa.
Putiikin valikoima on paljon kattavampi, mitä Helakka-verkkokaupassa, sillä uniikkituotteita on paljon, mutta kaikkia ei ole kuvattu myyntiin. Jos siis et ole löytänyt hakemaasi verkkokaupasta, voit sen löytää putiikista! Putiikissa on nähtävillä paljon lusikasta ja lasista valmistettuja koruja mm. korvakoruja, sormuksia, riipuksia ja rannekoruja sekä monikäyttöisiä premium-avainnauhoja kivistä ja helmistä. Myös muita vaihtuvia kausituotteita on luvassa.
Maksuvälineenä putiikissa käy käteinen/kortti/mobilepay.
Ota yhteyttä
Tässä vielä kartta, jotta löydät perille:
Tervetuloa poikkeamaan!